2 Nukkuminen

Nukkuminen on tila, jossa liikkuminen ja reagointi ympärillä olevaan maailmaan ovat supistuneita. Yleensä nukkuminen tapahtuu silmät suljettuina ja silloin esiintyy unia. Aivot ovat vähemmän aktiiviset, mutta silti toiminnassa ja tästä syystä unen aikana voi herätä erilaisiin ärsykkeisiin. Elimistö tuottaa nukkumisen aikana kivun tunnetta lievittäviä ja hyvää oloa aikaan saavia aineita.

Nukkumisen aikana on kaksi eri vaihetta, jotka vuorottelevat keskenään. Näitä vaiheita sanotaan ortouneksi ja vilkeuneksi. Vaiheet on jaoteltu aivojen aktiivisuustasojen mukaan, joita voidaan seurata aivosähkökäyrästä eli EEG:stä.

Ortouni

Suurin osa nukkumisajasta on ortounta, joka jaotellaan syvyytensä mukaan asteikolla I-IV niin, että ensimmäinen vaihe on kevyin ja neljäs syvin. Nukkumisen syvin vaihe on laadun kannalta tärkein ja mikäli se jää vähäiseksi, ihminen tuntee itsensä huonosti nukkuneeksi. Ortounen aikana sydämen syke ja hengitys ovat hitaita. Lihasten jatkuva supistustila on edelleen olemassa, mutta se on valvetilaa paljon vähäisempi. Ortounen aikana nähdyt unet ovat selkeämpiä ja todenmukaisempia kuin vilkeunen aikaan. Ortouneta sanotaan myös NREM-uneksi (non-REM), jolla se erotetaan REM-unesta.

Vilkeuni

Vilkeuni tunnetaan myös nimellä parauni eli paradoksinen uni ja REM-uni (englanninkielen sanoista Rapid Eye Movement eli ”nopean silmän liikkeen uni”). Silloin sydämen sykkeen ja hengityksen nopeus vaihtelee suuresti. Oikeastaan vilkeunen aikana esiintyy enemmän unia kuin ortounen aikaan. Vilkeunen aikaan nähdyt unet ovat enemmänkin epätodellisen tuntuisia ja unenomaisia.

Ikä vaikuttaa siihen, miten paljon unta tarvitaan, jotta se tuottaisi virkeän olon. Sääntö on, että nuoremmat ihmiset tarvitsevat unta vanhoja enemmän. Vauvat nukkuvat jopa 20 tuntia koko vuorokaudesta, kun taas aikuisille riittää 5-10 tuntia. Keskimäärin aikuiset nukkuvat hieman yli 8 tuntia. Nukkumiseen käytetty aikaa vaihtelee yksilöllisistä syistä kuitenkin melko paljon. Elämän pituuden ja pitkäunisuuden välillä on havaittu yhteneväisyyksiä erilaisissa tutkimuksissa.

Keskimääräinen unentarve
alle 3 kk	3-6 kk	2-3 vuotiaat	3-5 vuotiaat	10-12 vuotiaat	Murros-ikäiset	Aikuiset	Vanhukset
16-20 tuntia	14-16 tuntia	12-14 tuntia	11-13 tuntia	10-12 tuntia	10-11 tuntia	7-9 tuntia	6-8 tuntia

Myös vilkeunen määrä vaihtelee iän myötä. Aikuisten vilkeunen määrä on vain suunnilleen 20 % ja vauvalla jopa noin puolet koko unen määrästä. Vanhuksille saattaa tulla tavaksi nukkua päiväunia.

Nukkumisen määrä ja tarve vaihtelevat ihmisestä toiseen ja niihin vaikuttavat päivän aikana tulleet rasitukset. Nukkumisen tarve on yksilöllinen, mutta jos ihminen nukkuu liian vähän, aktiivisuus vähenee ja uneliaisuus lisääntyy. Unen laatu eli vilke- ja syväunen määrä ovat tärkeämpiä kuin unen pituus.

Ihminen on väsynein yleensä aamuyöllä noin klo 02-05, mutta väsyneisyyteen vaikuttaa myös vuorokauden rytmi.

Vuorokausirytmi

Ihmisen sisäinen vuorokausirytmi elää 25 tunnin mukaan, mutta kääntyy muun muassa valon, äänten ja sosiaalisten tekijöiden vaikutuksesta 24 tunniksi. Biologinen vuorokausirytmi ei katoa, vaikka ihminen eläisi jatkuvasti hämärässä.

Nukkumishäiriöt

Unihäiriö on ongelma, joka häiritsee nukahtamista, nukkumisen eri vaiheita tai nukkumistilassa olemista ja pysymistä. Yleisimpiä nukkumishäiriöitä ovat kuorsaus, levottomat jalat ja uniapnea, jossa hengitys katkeilee nukkumisen aikana.

Osa unihäiriöistä voi johtua biologisista tai psykologisista syistä. Uneen liittyviä häiriöitä onkin usein henkilöillä, jotka kärsivät mielenterveydellisistä häiriöistä. Tietyt unihäiriöt voivat olla perinnöllisiä, kuten narkolepsia eli nukahtelusairaus, jossa henkilö vaipuu suoraan REM-uneen ja menettää lihasten perusjänteyden. Nukkumisen vaikeudet voivat johtua myös ruumiillisista sairauksista, kuten erilaisista tartunnoista. Unihäiriöiden syiden vaikutus voi olla kaksisuuntainen; ne tuottavat unihäiriöitä, jotka puolestaan aiheuttavat haittoja mielelle, erityisesti masennusta. Suuri osa unihäiriöistä on kuitenkin riippumattomia oireita, joihin ei välttämättä ole yhtä syytä tai selitystä. Toisinaan univaje on lievä ja itsestään ohimenevä tila.

Nukkuminen on keskeinen osa ihmisen vuorokausirytmiä ja ihmisen vuorokaudesta kolmasosa käytetään nukkumiseen ja siitä syystä siihen liittyvät häiriöt ovat joskus hyvinkin hankalia. Unentarve vaihtelee yksilöllisesti ja yksilölläkin eri aikoina. Tietyt tilanteet estävät nukahtamista, kuten jännitys, mutta sen purkauduttua uni voi kestää hyvinkin pitkään. Unihäiriöt liittyvät usein nukahtamisvaikeuteen tai jatkuvaan/liian aikaiseen heräilyyn. Tavallaan unen tarve lisääntyy valveilla olon pitkittyessä, mutta on myös osittain sidoksissa ihmisen sisäiseen vuorokausirytmiin. Tietynlaiset yleissairaudet, lääkitykset, nukkumaanmenoon liittyvät rutiinit, unenaikaiset häiriötekijät, unen määrä ja laatu muodostavat tärkeän kokonaisuuden, jonka osa-alueisiin vaikuttamalla helpotusta löytyy. Lääkkeillä voidaan auttaa usein tuloa ja pidentää sitä, mutta käyttöä suositellaan vain tilapäisesti. Lihasjännitys ja stressi ovat yleisimpiä syitä huonosti nukuttuun uneen.

Eläimien unet

Eläinten uni jakautuu jaksoihin ja eri eläinten nukkumisen tarve vaihtelee suuresti, mutta usein eliön koon kasvaessa unentarve vähenee.

 

 

 

 

nukkuu 2 tuntia koko vuorokaudesta

 

 

 

 

 

 

 

nukkuu 20 tuntia koko vuorokaudesta

 

 

 

 

 

Luonnon olosuhteissa petoeläimet nukkuvat usein pidempään kuin saaliseläimet, joiden on oltava aina varuillaan.

Kalat ja sammakkoeläimet eivät varsinaisesti nuku. Niiden lepotila eroaa unesta siten, että ne voivat samaan aikaan havainnoida ympäristöään. Alkeelliset matelijat nukkuvat, mutta niiden unesta puuttuu vilkejakso. Kehittyneet matelijat ja linnut nukkuvat sekä näkevät unia luultavasti jokseenkin samaan tapaan kuin ihminenkin. Linnuilla vilkeunta esiintyy vain nuorilla yksilöillä, joten vanhemmat linnut eivät näe unia. Muut nisäkkäät nukkuvat samaan tapaan kuin ihminenkin.

Hylkeet ja delfiinit nukkuvat siten, että niiden toinen aivopuolisko on aktiivinen ja toinen unessa. Tämä on merkittävää, koska hereillä oleva aivopuolisko tarkkailee, että eläin pysyttelee vedenpinnan lähellä, jotta hengitys on edelleen mahdollista.

 

Syyt

Syitä nukkumiseen ja unien näkemiseen on monia. Nukkuminen on fyysisen levon lisäksi myös ajatustyötä, sillä nukuttaessa alitajunta työskentelee käsitellen päivän aikana tullutta tietoa.
Nukkuminen on myös taloudellisesti hyvä tapa viettää aikaa ravinnon hankkimisen ollessa hankalaa ja ylimääräisen ravinnonsaannin välttämiseksi.
Unen tarkoituksena on aivoissa tapahtuva tietojen syväjärjestely ja turhan tiedon unohtaminen. Tällä tavoin nukuttu aika on palautumista ja monet elimistön välittäjäaineet lisääntyvät unen aikana.