Ampukaa hiljaa, hyvä herra.

Joskus on parempi olla vain hiljaa ja kuunnella, kuin yrittää kaikin tavoin lohduttaa. Lohduttaminen on eleenä ja ajatuksena kaunis, mutta lohdutettava voi kokea, että muut yrittävät lohduttaa, mutta aina väärillä sanoilla.

Pidempään jatkunut paha mieli voi kääntyä jopa masennuksen puolelle ja toisten voi olla vaikeaa tai jopa mahdotonta ymmärtää toisen mielipahaa. Joten, joskus on parempi olla vain hiljaa. Joskus hyväntahtoinenkin lohduttaminen kääntyy tunteeksi, että tunteita vähätellään.

Monet lohduttavat saattavat sanoa déjà vu –tyyppisessä tilanteessa tietävänsä, miltä toisesta tuntuu. Myötätunto on hieno ominaisuus, mutta sitä ei hyödytä käyttää etuna tilanteessa, varsinkaan jos todellisuudessa ei ole aavistustakaan, mitä toinen käy läpi. Jos omakohtaista kokemusta saman tyyppisestä tilanteesta on, siitä ja siitä selviytymisestä voi kertoa, mutta on muistettava, että tilanteet ovat ainoastaan saman tyyppisiä eivät suinkaan samanlaisia. Jokainen käsittelee ja käy läpi asioita omalla tavallaan, olematta siinä sen enempää oikeassa tai väärässä kuin toinen.

Vaikka tarkoitus ei olisi vähätellä toisen kokemuksia, surua tai pahaa mieltä, erehtyvät monet sanomaan ”älä välitä” – tyyppisiä lausahduksia. Pienikin kehotus siihen suuntaan, ettei asiasta kannata välittää tuon taivaallista saa lohdutusta kaipaavan tuntemaan mielipahansa tulleen vähätellyksi. Usein kauemmin kestänyt mielipaha alkaa näkyä unettomuutena ja heikentyneenä keskittymiskykynä, joka saa tunteita pintaan entistä helpommin.

Puolisuorat käskyt piristymään ovat myös tietynlaista vähättelyä, ikään kuin toinen ei olisi elpynyt tilanteesta jo aikaisemmin, jos se olisi niin yksinkertaista. Ajatus siitä, mitä kaikkea hyvää lohdutusta kaipaavalla elämässä kaikesta huolimatta on, ei näyttäydy samanlaisena lohdutettavalle, ei vaikka sitä kuinka toitottaisi. Tarpeeksi paha murhe sulkee pois ja vähättelee hyvätkin asiat elämästä.

Kehotus antaa asian olla ja unohtaa, kuten ”kyllä se siitä ajan kanssa…” vähättelee jälleen toisen tuntemuksia. Toinen tarvitsee aikaa käsitellä asiaa ja se on otettava ja käytävä läpi sen tapahtuessa, eikä sitä liiemmin voi siirtää, vaikkapa niin, että itken ja murehdin asian ensiviikolla. Tapahtunut on mielessä, eikä se siitä häviä tuolia vaihtamalla.

Vetoaminen toisiin ihmisiin ja heidän elämänsä helpottamiseen omalla pikaisella elpymisellä luo ainoastaan syyllisyyttä ja painetta. Mielipaha saa asiat näyttämään muutenkin paljon pahemmilta, eikä oman mielipahan keskellä välttämättä pysty piristämään ja keskittymään toisten elämänkäänteisiin normaalin tavoin.

Oletetaan usein, että surun ja murheiden käsittely on asennekysymys. Tunteet eivät kuitenkaan ole käskytettävissä niin, että niiden olemassaoloa tai vaikutusta voisi muuttaa asennetta vaihtamalla. Jos jokin asia tuntuu pahalta tai ahdistavalta ei se johdu niinkään asenteesta, se vain tuntuu siltä.

Oikeat mittasuhteet eivät kiinnosta oman mielipahan keskellä. Omat murheet tuntuvat ihan tarpeeksi suurilta ja pahoilta eikä niitä tarvitse verrata maailman katastrofeihin tai siihen, että jollain on asiat huonommin. Ei murheiden määrästä tai laadusta tarvitse kisailla, olkoonkin, että todennäköisesti monella on asiat vieläkin huonommin, mutta jokaisella on omat murheet ja ne ovat riittäviä itselleen.

Parempi tapa tukea toista on kuunnella, mikä hänen mieltä painaa, millaisia tunteita se herättää ja miettiä erilaisia ratkaisuja tilanteeseen. Millään kannustavalla lauseella ei saa toisen pahaa mieltä muuttumaan äkillisesti normaaliksi tai iloiseksi; sanoo toinen mitä vaan, se ei muuta sitä miltä juuri siinä hetkessä tuntuu. Usein pelkkä läsnäolo, kuunteleminen ja normaaliasioissa auttaminen ovat niitä asioita, joita otetaan parhaiten vastaan.

HAASTE

* Mieti vaikeassa tilanteessa, millaisia tunteita (kateus, pelko, suru…) tilanne herättää?