Todellisuus ja uskomus

J

okaisella ihmisellä on oma minäkuva; yksinkertaisesti sanottuna käsitys itsestään. Siihen vaikuttavat monet tekijät ja oma minäkuva saattaa muuttua ajan saatossa tekijöidenkin muututtua. Joskus huomioimme minäkuvan vaikuttajiksi asioita, joita ei tarvitsisi; otamme itseemme. Luulemme siis, että meissä on jotakin, mitä ulkopuoliset paineet tuovat vastaamme; muut ihmiset, epäonnistumiset, työtilanteet..

Emme ole vastuussa muista ihmisistä samalla tavoin kuin itsestämme, mutta silti otamme heidän sanomisensa huomioon ja peilaamme niitä itseemme. Näin syntyy uskomus siitä, millainen minä olen.

Todellisuudessa meillä on siis uskomus, jonka varaan perustamme monia eri käsityksiä, minäkuva mukaan lukien. Negatiivinen minäkuva lamauttaa sekä estää tekemästä ja toteuttamasta haaveitaan ja usein myös normaalitoimintoja. Hyvä minäkuva ei saa olla liian itsetietoinen, jotta se ei kallistuisi liian ylpeyden ja omahyväisyyden puolelle. Minäkuvan kanssa kannattaa tavoitella sitä tervettä puolta.

 Todellisuus on täynnä uskomuksia, mutta uskomukset eivät välttämättä ole totta. Siksi on tärkeää pysähtyä välillä miettimään, onko se mitä ajattelee oikeasti totta vai vain oma uskomus? Todellisuuden ja uskomuksen erottaminen on tärkeää, koska uskomusten ei saa antaa ohjailla elämää, ainakaan likaa, jos ollenkaan.

Valheita on niin paljon kuin keksii, mutta totuuksia on vain yksi. Myös se ulottuvuus, missä olemme, on meidän todellisuus ja niitäkin on vain yksi. Todellisuus on kaikkea sitä, mitä on oikeasti olemassa.

 

Siitä päästäänkin totuuteen ja sen arvoihin. Totuuden määritteleminen logiikan perusteilla, Aristoteles :

» Epätotta on sanoa, että se ei ole, mikä on, tai että se on, mikä ei ole, ja vastaavasti totta on sanoa sen olevan, mikä on, ja sen olevan olematta, mikä ei ole. »

Näihin sanoihin sekoaa helposti, mutta ajatuksella luettuna lauseeseen sisältyy suuri viisaus. Tosin tämä ei vielä määritä sitä, mikä sitten on totta. Toden määrittelemiseksi käytetään myös erilaisia totuusteorioita, joista yhden mukaan:

 "p" on tosi, jos ja vain jos p.

Teorian mukaan kaikki mitä totuuden käsitteestä on sanottavissa perustuu tuon kaavan mukaan väitteisiin

Esim. "Sataa lunta" tapauksessa on, että "sataa lunta" on tosi, jos ja vain jos sataa lunta.

Näin ollen jokaisella lauseella on oltava totuuden välttämättömiä ja riittäviä ehtoja. Ehtoja, joiden on siis toteuduttava, jotta väitteestä tulee tosi. Totuusehdot pätevät siis silloin ja vain silloin kun lause on tosi.

Esim. ”Helsingissä on pakkasta” on totta jos ja vain jos Helsingissä on pakkasta.

Jos ja vain jos – logiikassa käytetään myös lausekaavaa:

Lause "P jos ja vain jos Q" ilmaistaan toisinaan myös muodossa "P täsmälleen jos Q".

Tämä siis tarkoittaa , että lauseeseen sisältyy ehto, jonka on täytyttävä.

Esim. "Ankka syö leipää, jos sille annetaan ruisleipää” tarkoittaa, että ankka syö varmasti sille annettuja ruisleipiä, mutta ei sulje pois vaihtoehtoa, että ankka syö myös muitakin leipiä, jos niitä sille tarjotaan. ”Ankka syö leipää jos ja vain jos sille annetaan ruisleipää” tarkoittaa taas, että, jos ankalle annetaan leipää, se syö sitä vain ja ainoastaan, jos se on ruisleipää.

 

Latinan kielinen käsite Salva veritate, tarkoittaa kahden lauseen samankaltaisia totuusarvoja. Usein se tarkoittaa totuusarvon muuttumattomuutta, jos lauseeseen tehdään muutoksia. Kuitenkin lauseen totuusarvo voi muuttua, jos lauseen eteen lisätään ”on totta, että”.

Toisaalta ei ole sen enempää totta tai epätosi väite sanoa, että:

 

Esim. ”Aurinko paistaa.” käsitetään myös ”On totta, että aurinko paistaa.”

Kun taas lauseen totuusarvon muuttuessa, tällainen toteamus voi tehdä lauseesta mielettömän.

Esim. "matkalaukku on moraalisempi kuin koripallo" kun ”on totta, että matkalaukku on moraalisempi kuin koripallo" on epätosi lause.

 

© Käytetty Internet Wikipedian lähteitä.