Joskus ihminen kokee, että on ainainen epäonnistuja. Tavallaan sitä uskoo, että puuttuisi jokin oleellinen taito tai kyky, taikka elämä olisi muuten sarja epäonnistumisia. Silloin oppii välttelemään itselleen vaikeita tilanteita epäonnistumisen pelossa ja yrittämisen usko alkaa helposti horjua, pieleen menneiden asioiden takia. Epäonnistuminen tekee vertailua muihin ihmisiin ja luo tunteen, että kaikki muut onnistuvat asioissa ja elämässä. Positiviset ja hyvät asiat tuntuvat enemmänkin sattumilta kuin omilta aikaansaannoksilta.
Epäonnistuminen musertaa myös unelmia ja niden tavoittelua: >>Ei siitä kuitenkaan mitään tule.>> Epäoniistumisen tunteesta seuraa usein vaativuutta itseään kohtaan: vatii itseltään ylisuorituksia, jotta epäonnistuminen jäisi mahdollisimman vähäiseksi. Silloin liian korkeiksi asetettujen tavoitteiden saavuttamattomuus muuttuu taas epäoniistumiseksi ja näin tunne epäonnistumisesta vain voimistuu.
Epäonnistumisen pelko piinaa taustalla alati ja tuottaa ahdistusta. Usko itseensä heikkenee epäonnistumisten myötä.
Epäonnistumisen tunteesta eroonpääsemisen jälkeen ei epäonnistumisen tunnetta enää korosta vaan alkaa hyväksyä onnistuneita suorituksia. Liika vertailu toisiin jää vähemmälle ja keskittyminen siirtyy itsensä tutkiskelemiseen ja kehittäämiseen. Usko omiin taitoihin ja kykyihin kasvaa ja rajoitteet itseään kohtaan muuttuu hyväksyttävämmiksi. Itseltään ei vaadi enää liikoja ylisuoriutumisia. Uskaltaminen lisääntyy jopa haastavissa ja vaikeissa tilanteissa, joihin liittyy epäonnistumisen riski. Silloin yrittää tosissaan pyrkiä tavoitteisiinsa ja unelmiinsa.
Eli yritä uudelleen ja uudelleen, vielä kerran. Vaikka epäonnistuisit, yrittäminen on ainoa tapa saavuttaa onnistunut suoritus. Nää mahdollisuutesi uudelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti