
|
J
|
Nopeasti muuttuvassa tilanteessa
elimistökin reagoi tuottamalla mm. adrenaliinia. Parempi on täydentää toimintaa
kuin alkajaisiksi toimia peruuttamattomasti. Myös tilanteen muuttumisen syy
olisi hyvä selvittää, jottei tule huijatuksi.
Hätätilanteen jälkeiset hetket
voivat olla tuskallisia tai helpottavia, riippuen tilanteesta. Parhaaksi olisi
antaa ”pölyn laskeutua” ennen uutta putsausta. Tosin tämä odottelu voi olla
hermoja raastavaa.
Ennakointi hätätilaan on usein
valitettavan turhaa; harvoin pystyy ennalta tietämään tai edes aavistamaan
tilanteen käänteitä. Usein myös hätätilanne on hätätilanne juuri siksi, että
tilaa ei ole voinut aavistaa. Ennakoida voi ainoastaan hätätilanteen jälkeisen
tilan hetkiä.
Aikaa vievä prosessi kaiken kaikkiaan,
ainakin psyykkisessä hätätilanteessa. Anna sille siis aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti